
Suunnitellaan unelmien sauna
Löylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä.
Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää miettiä hartaasti, paneloinneista puhumattakaan. Valaistuskin on todella oleellista, samoin kuin ne lukuisat viihtyisyyttä lisäävät sisustukselliset yksityiskohdat.
Mutta mitään noista on aivan turha pähkäillä, ennen kuin on löytänyt vastauksen kysymyksistä keskeisimpään. Tärkeintä on nimittäin miettiä, mitä saunaltaan haluaa.
Yhdelle sauna on pesutila, jossa puhdistaudutaan perusteellisesti. Toiselle sauna taas on paikka, jossa palaudutaan vaikkapa työn tai liikunnan jälkeen. Jollekulle saunaan liittyvät terveyden- tai kauneudenhoidolliset seikat voivat olla päällimmäisenä saunahaaveilussa. Monelle sauna saattaa yksinkertaisesti olla tapa viettää leppoisasti aikaa muiden ihmisten kanssa. Sitten on tietysti porukka, joka saunoo ihan saunomisen vuoksi – hiljentyäkseen ja rauhoittuakseen.
Millainen on sinun saunaunelmasi? Kun se on alkanut saada muotoa, on aika siirtyä unelmista tekoihin ja saunan varsinainen suunnittelu voi alkaa.
kesäistä koivu-slaw’ta. Palanpainikkeeksi maistuu mustikkainen juoma, jossa myös maistuu vienosti koivu. Kesä on tullut!
Mitä saisi olla? Mitä ei saisi olla?
Ensimmäiseksi on syytä paneutua tilankäyttöön. Miten suuri varsinainen sauna on? Entä miten paljon neliöitä siihen liittyvät tilat kuten pesu- ja pukuhuone vaativat? Ratkaisut vaihtelevat tarpeiden mukaan. Esimerkiksi jos saunominen keskittyy seurusteluun, pukeutumis- ja vilvoittelutilojen on oltava suurempia kuin esimerkiksi meditoijalle suunnitellussa saunassa.

Lauteet tekevät saunan, paneelit antavat ilmeen.
Jos kiuas on saunan sydän, lauteet ovat sen sielu. Ja jälleen kerran, oma saunaunelma ratkaisee, millaiset niiden pitää olla: tavalliset, normaalia leveämmät vai yksilöllisesti muotoillut.
Myös lauteissa käytetty puulaji ja sen väri vaikuttavat saunan tunnelmaan. Kannattaa siis pohtia, haluaako esimerkiksi sävykkään tummaa vai puhtaan vaaleaa?

Seinäpanelointi viimeistelee saunan ilmeen. Sen ulkonäköön voit vaikuttaa monin tavoin, muun muassa paneelien puulajilla, leveydellä ja profiililla. Tehdäänkö pysty- vai vaakapanelointi? Anna unelmiesi ratkaista!

Yhtä kaikki, saunan suunnitteluun liittyy tusinoittain pohdittavia seikkoja, isoja ja pieniä. Siksi voikin olla varsin järkevää keskustella asiantuntevan suunnittelijan kanssa. Hänen kanssaan voi pallotella, mitä saunaltaan haluaa. Ja mikä yhtä tärkeää, mitä ei halua. Häneltä saa myös valmiit suunnitelmat, joissa on otettu huomioon kaikki mitat sun muut tekniset seikat, joihin oma ymmärrys ei aina välttämättä riitä. Aloita vaikka täältä.
Toki, jos unelmiensa saunapiirustuksia haluaa ensin pyöritellä itse, siihenkin löytyy onneksi netin ihmeellisestä maailmasta hyviä työkaluja, esimerkiksi täältä.
Mutta kuten sanottu, oma saunaunelma on suunnittelun tärkein ohjenuora. Ja jokaisen saunaunelma on yksilöllinen. Ja juuri se oikea. Suomessa kun on noin 5 miljoonaa sauna-asiantuntijaa.

Löylyn henki on saunahullu suomalainen, joka blogissaan kertoo, mitä kaikkea on saunoessaan tuumaillut.
Puusisustus puhuttelee suomalaista
Puusisustus puhuttelee suomalaistaPuusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta. Naapuri kutsui...
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...
Profiili vaikuttaa ilmeeseen
Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....
Joulusauna, on sen aika jo tulla
Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomaille
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomailleSaunareissu on aina paikallaan, sillä matkailu avartaa. Pitää paikkansa. Etenkin saunamatkailu. Olin männä kuussa käymässä Saksassa. Samalla reissulla minulla oli mahdollisuus käydä hämmästelemässä...
Puun voimat ja saunan luonne
Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...
Kiuas kivineen on saunan sydän
Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme. Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...
Saunan sisustaminen piristää
Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...
Saunaruokaa eli aromeja saunasta
Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...
Löylyn henki ja saunatrendit
Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...