Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Onko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime saunareissullani.

Lauteet saunan tekevät. Ja näyttävät puulajit paneeleissa sekä niiden huolella mietitty leveys ja profiili. Ja tietysti kiuas. Ja sisustuksen harkitut yksityiskohdat. Näin tapasin itsekin ajatella, kunnes sain saunaseuraksi kaverin, joka on omistautunut valaisun jalolle taiteelle.

Saunavalaisuvelholla oli varsin järkeenkäypä teesi: mitä ihmeen järkeä on investoida näyttävään kiukaaseen tai tyylikkäisiin jalopuupaneeleihin, jos saunassa on niin huono valo, ettei kukaan näe niitä?

Koin valaistumisen! Valolla on totisesti väliä.

Päätinkin tentata asiantuntijalta hieman lisää, mitä valaisemisessa on syytä ottaa huomioon ja miten sillä voidaan vaikuttaa saunan tunnelmaan.

Ihan ensimmäiseksi: mistä lähteä liikkeelle, kun valaistusasioiden miettiminen tulee ajankohtaiseksi? Perussääntö on kuulemma simppeli: pitää valaista sauna eikä saunojia. Kukaan ei halua istua spottivalokeilassa.

Sitten kun mennään siihen, millainen on hyvä valaistus ja mikä on riittävä määrä valoa, ollaankin jo tukevasti makuasioiden äärellä. Yksi tykkää tyttärestä, toinen äidistä. Tai siis: yksi tuntee olonsa kotoisaksi hämäränhyssyssä, kun taas toinen tykkää kylpeä runsaammassa valossa. Tässä kohdin jokainen on oman saunansa paras asiantuntija.

Valon määrän lisäksi myös värilämpötila vaikuttaa saunan tunnelmaan. Perinteisesti sauna on hämyisä tila, joten saunassa on totuttu käyttämään lämpimiä sävyjä. Lämmintä sävyä puoltaa sekin, että perinteiset saunassa käytetyt puulajit ovat edukseen sen valossa. Lämmintä valoa tuottavan lampun tunnistaa muuten Kelvin-luvusta 2 700.

Toisaalta jos sauna on modernisti vitivalkoinen tai sysimusta, lämpimät valon sävyt eivät ehkä ole parhaat mahdolliset, vaan voi olla syytä käyttää kylmempää valoa. Esimerkiksi valkoinen sauna ei välttämättä näytä hyvältä keltaisessa lämpimässä valossa.

Muotiseikat vaikuttavat valaistukseenkin. Ennen oli tapana valaista sauna suoralla valolla, mutta nykyään epäsuora valaistus jyllää saunoissa. Epäsuora valaistus onkin mainio keksintö. Sen avulla saunaan voi nimittäin loihtia valon ja varjon leikin, joka korostaa saunaa ja sen parhaita puolia.

Valolla voi leikitellä muutenkin, mistä hyvä esimerkki ovat vaikkapa saunan kattoon sommitellut kuviot. Mikäs siinä on saunoessa esimerkiksi onnellisen tähtikuvion alla.

Jos haluaa heittäytyä oikein hurjaksi, saunaan voi tuoda värillisiäkin valoja tai valoefektejä. Etenkin ulkomailla ollaan hullaantuneita esimerkiksi revontulivaloista ja väriään vaihtavista valopaneeleista. Tässä kohdin saunahullu suomalainen alkaa jo vähän kakoa, vaikka asiantuntijamme väittääkin, että ne voivat olla kauniisti ja tyylikkäästi toteutettuja. Mene ja tiedä, itse en haluaisi saunoa tivolissa.

Mutta kuten sanottu, kun oman saunasta ja sen valaisusta on kysymys, itse kukin on paras asiantuntija. Jokainen saa tehdä saunastaan juuri sellaisen, kuin haluaa.

Yhtä kaikki, taitaa olla niin, että on syytä uskoa asiantuntijan sanoja: saunan valaistus vaikuttaa saunan tunnelmaan enemmän kuin mikään muu tekijä. Tai ainakin yhtä paljon kuin kaikki muut tunnelman kannalta oleelliset seikat.

 

Löylyn henki on saunahullu suomalainen, joka blogissaan kertoo, mitä kaikkea on saunoessaan pohdiskellut. Valaisevaa tietoa saunan valaisusta Löylyn henki sai Cariitti Oy:n toimitusjohtaja Peter Ruokoselta, joka on alan raskaan sarjan asiantuntija. 

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelmaPuu tuo sisustukseen haluttua lämpöä, ja se on oiva vastapari kylmille materiaaleille kuten kivilaatoille. Suunnittelussa lähdetään siitä, mikä on tilaan toivottu tunnelma. Videolla puulla sisustamiseen ja etenkin...

lue lisää
Terassinhuolto

Terassinhuolto

Kesä tulee, huolla terassi!Aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia, joten pikkuhiljaa taitaisi olla aika kantaa pihakalusteet terassille ja käynnistää grillikausi. Ensin on hyvä kuitenkin uhrata hetkinen terassin kuntotarkistukselle ja huollolle. Katso videolta,...

lue lisää
Tunnusmusiikki

Tunnusmusiikki

Karavan tunnusmusiikissa kuuluu suomalainen metsäPuulla on sydän, sielu ja tarina, mutta myös oma ääni. Pyysimme Tempo Musicin säveltäjä Vesku Mattssonia suunnittelemaan Karavalle tunnusmusiikin, joka henkii suomalaisuutta ja metsämaisemaa. Muun muassa lukuisiin...

lue lisää
Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaanOnko parempaa tapaa laskeutua joulun rauhaan kuin istahtaa puhtaille lauteille ja sihauttaa lempeät löylyt? Sitä ennen on kuitenkin hyvä aika tehdä saunalle vuosihuolto – tarkistaa kiuaskivien kunto ja siivota perin pohjin. Katso videolta, miten...

lue lisää
Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaanVaikka pääsääntöisesti vietän vapaita hetkiäni tuumaillen syntyjä syviä ja istuskelen saunassa, aina joskus viivähdän television ääreen. Siinä sohvallakin tulee usein mietittyä saunoja, eli että millainenhan sauna...

lue lisää
Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunanOletko suunnittelemassa uutta saunaa tai kenties remontoimassa vanhaa? Me Karavalla haluamme olla mukana toteuttamassa unelmaasi ja varmistaa, että koko projekti sujuu vaivattomasti alusta loppuun. Oheisella videolla Karava...

lue lisää
Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa KärjenSauna yhdistää suomalaiset, myös toisilleen tuiki tuntemattomat. Kohtasin nimittäin hiljattain Timur-nimisen herrasmiehen, jota en ollut aiemmin tavannut. Varsin nopeasti löysimme yhteisen puheenaiheen eli saunomisen ja saunat....

lue lisää
Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymysGolfkaverini Matti viettää talvensa Espanjassa, jonne hän on rakentanut unelmiensa saunan. Tai oikeastaan pitäisi saunan asemesta puhua taideteoksesta, sillä kyseinen sauna on tehty niin sanotusti vimosen päälle, ja...

lue lisää
Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?”Mikähän mahtaa olla trendi saunoissa juuri nyt”, huomasin pohdiskelevani leppoisan päiväkävelyn ratoksi. Kuinka ollakaan, törmäsin juuri silloin vanhaan tuttavaani, sisustusarkkitehti Laura Mattilaan. Ilahduin. Laura...

lue lisää
Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!Marraskuun harmaus oli ottaa niskalenkin meikäläisestä. Koronarajoitukset pusersivat elämänpiirin pieneksi. Kaipasin elämääni muutosta. Mutta mitä? Mökkisaunassa istuessani sen keksin: pistänpä täällä paneloinnin uusiksi....

lue lisää
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021Näin syksyn tullen mieli kääntyy kodin seinien sisäpuolelle, mikä puolestaan saa sisustajan mielikuvituksen laukkaamaan. Tutut nurkat alkavat vaikuttaa vähän uuvahtaneilta, joten jotain uutta puhtia pitäisi sisustukseen...

lue lisää
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koostaKerroin edellisessä blogissani omia kokemuksiani terassin suunnittelusta ja rakentamisesta. Lukiessani vinkkejäni uudemman kerran juontui mieleeni naapurini, joka ei oman terassinsa kohdalla ymmärtänyt tärkeintä neuvoani....

lue lisää
Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas ainaMikään ei ole ikuista. Kaikki asiat kaipaavat huolenpitoa, muuten ne katoavat hiljakseen iäisyyteen.  Jos haluaa nauttia, pitää olla valmis näkemään vähän vaivaa. Tällaisia korkealentoisia ajatuksia pyöri päässäni, kun nautiskelin löylyjen...

lue lisää
Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaistaPuusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta. Naapuri kutsui...

lue lisää
Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....

lue lisää
Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...

lue lisää
Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...

lue lisää
Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme.  Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...

lue lisää
Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...

lue lisää
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...

lue lisää
Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...

lue lisää
Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...

lue lisää
Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...

lue lisää