Virheiden kautta voittoon, eli vinkit terassin suunnitteluun

Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon! Pykäsin nimittäin itselleni  viime kesänä terassin. Ensi alkuun ihastelin kätteni töitä, mutta ajan saattoon huomasin lopputuloksessa ikäviä puutteita, jotka olisi voinut välttää huolellisemmalla suunnittelulla. Ajattelinkin jakaa kokemukseni terassin suunnittelusta, jos niistä vaikka voisi olla apua ensi kesän terassiprojekteja suunnitteleville.

Ihan kärkeen tärkein asia: koolla on väliä. Mitä suurempi sen parempi. Eli terassista voi tuskin tehdä liian suurta. Terassilla puuhailu ja grillailu ja chillailu nyt vaan sujuvat mukavammin, kun tilaa on riittävästi. Esimerkiksi jos terassille kaavailee ruokapöytää, terassin leveyden pitäisi olla vähintään kolme metriä. Myös grilli vaatii oman tilansa – eikä se tilantarve nykypäivän supergrilleille todellakaan ole pieni.

Eli ensimmäinen neuvo: rakenna niin suuri terassi kuin lomapakko sallii ja käytettävissä oleva tila tai rakennuspaikka antaa myöten.

 

Onnistuneen lopputuloksen kannalta on myös erinomaisen tärkeää pohtia, miten terassi sijoittuu rakennuksen ympärille ja mihin suuntiin se avautuu. Itse olin aluksi kovinkin tyytyväinen terassiltani aukeavaan pihanäkymään. Sitten tonttini ja läheisen kävelytien väliseltä kapealta kaistaleelta kaadettiin puut, jolloin paitsi näin kaikki ohikulkijat tulin myös nähdyksi ilman mitään suojaa. Se ei kannusta saunan jälkeiseen vilvoitteluun Aatamin asussa. Pitänee istuttaa syreenejä tai tuijaa tai jotain tontti rajoille.

Siis toinen neuvo: mieti hartaasti, miten terassi sijoittuu suhteessa rakennukseen ja ympäröivään maastoon. Ota näköalojen lisäksi huomioon myös se, tarvitaanko terassilla suojaa vaikkapa auringolta tai tuulelta.

Kulkureittien suunnittelu oli kolmas kohta, jossa kirveeni karahti kiveen omalla terassillani. Osasin kyllä etevästi ottaa huomioon, että sisätiloista on päästävä kätevästi terassille, sekä pukuhuoneesta että oleskelutiloista. Sen sijaan en tullut ajatelleeksi, että aivan yhtä tärkeää on päästä kulkemaan terassilta helposti suoraan pihalle, kulkematta sisätilojen kautta. Kulkuyhteyden puuttuminen pihalta terassille ottaa koppaan päivä päivältä pahemmin, sillä ilman sitä terassin toimivuus ei ole paras mahdollinen.

Kolmas neuvo olkoon: varmista sekä sujuva kulku sisätiloista terassille että luonteva ja turvallinen kulku terassilta pihamaalle. Luontoon on hyvä välillä mennä.

 

Terassista haaveilevan kannattaa myös muistaa, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Nuukuuspäissäni säästin nimittäin itse väärässä  kohdassa eli perustuksissa. Ajattelin, että kun hankkimani terassilauta oli melko järeää, vähän harvempikin koolaus riittäisi tukevaan lopputulokseen. Ei riittänyt. Notkuu. Ketuttaa.

Joten neljäs neuvo: rakenna perustukset huolella ja tee koolausten väleistä riittävän tiheät. 28 mm paksua lautaa käytettäessä koolausten maksimiväli on 60 cm, joskaan ei haittaa vaikka olisi tiheämpääkin.

Tässä kohdin voi lohduttaa minua sääliviä lukijoita. Ei terassiprojektissani sentään kaikki mennyt munilleen. Terassikannen materiaalivalinta meni nimittäin nappiin. Puntaroin huolella eri vaihtoehtoja. Komposiitin muovisuus tuntui vieraalta, ja kestopuun myrkyt pelottivat. Siperianlehtikuustakin punnitsin, mutta lopulta päädyin lämpökäsiteltyyn mäntyyn, jonka tumma sävy on lämmin ja kaunis. Lisäksi lämpökäsittely parantaa puun lahon- ja säänkesto-ominaisuuksia sekä vähentää sen kosteuselämistä. Ainakin jos uskomme asiantuntijoita – ja miksi emme uskoisi.

Viides ja viimeinen neuvo onkin: suosi terassillasi lämpökäsiteltyä puuta. Se on hvväksi sinulle ja luonnolle.

 

Vielä ihan loppuviimetteeksi yksi bonusvinkki. Kaikkeen tekemiseen menee aina kolme kertaa enemmän aikaa kuin on kaavaillut. Siksi terassin suunnittelu kannatta aloittaa heti eikä viidestoista päivä ja ryhtyä hommiin heti, kun kelit sallivat. Ensi kuun jälkeen kun on jo toukokuu, ja sehän on melkein jo kesä.

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelmaPuu tuo sisustukseen haluttua lämpöä, ja se on oiva vastapari kylmille materiaaleille kuten kivilaatoille. Suunnittelussa lähdetään siitä, mikä on tilaan toivottu tunnelma. Videolla puulla sisustamiseen ja etenkin...

lue lisää
Terassinhuolto

Terassinhuolto

Kesä tulee, huolla terassi!Aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia, joten pikkuhiljaa taitaisi olla aika kantaa pihakalusteet terassille ja käynnistää grillikausi. Ensin on hyvä kuitenkin uhrata hetkinen terassin kuntotarkistukselle ja huollolle. Katso videolta,...

lue lisää
Tunnusmusiikki

Tunnusmusiikki

Karavan tunnusmusiikissa kuuluu suomalainen metsäPuulla on sydän, sielu ja tarina, mutta myös oma ääni. Pyysimme Tempo Musicin säveltäjä Vesku Mattssonia suunnittelemaan Karavalle tunnusmusiikin, joka henkii suomalaisuutta ja metsämaisemaa. Muun muassa lukuisiin...

lue lisää
Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaanOnko parempaa tapaa laskeutua joulun rauhaan kuin istahtaa puhtaille lauteille ja sihauttaa lempeät löylyt? Sitä ennen on kuitenkin hyvä aika tehdä saunalle vuosihuolto – tarkistaa kiuaskivien kunto ja siivota perin pohjin. Katso videolta, miten...

lue lisää
Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaanVaikka pääsääntöisesti vietän vapaita hetkiäni tuumaillen syntyjä syviä ja istuskelen saunassa, aina joskus viivähdän television ääreen. Siinä sohvallakin tulee usein mietittyä saunoja, eli että millainenhan sauna...

lue lisää
Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunanOletko suunnittelemassa uutta saunaa tai kenties remontoimassa vanhaa? Me Karavalla haluamme olla mukana toteuttamassa unelmaasi ja varmistaa, että koko projekti sujuu vaivattomasti alusta loppuun. Oheisella videolla Karava...

lue lisää
Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa KärjenSauna yhdistää suomalaiset, myös toisilleen tuiki tuntemattomat. Kohtasin nimittäin hiljattain Timur-nimisen herrasmiehen, jota en ollut aiemmin tavannut. Varsin nopeasti löysimme yhteisen puheenaiheen eli saunomisen ja saunat....

lue lisää
Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymysGolfkaverini Matti viettää talvensa Espanjassa, jonne hän on rakentanut unelmiensa saunan. Tai oikeastaan pitäisi saunan asemesta puhua taideteoksesta, sillä kyseinen sauna on tehty niin sanotusti vimosen päälle, ja...

lue lisää
Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?”Mikähän mahtaa olla trendi saunoissa juuri nyt”, huomasin pohdiskelevani leppoisan päiväkävelyn ratoksi. Kuinka ollakaan, törmäsin juuri silloin vanhaan tuttavaani, sisustusarkkitehti Laura Mattilaan. Ilahduin. Laura...

lue lisää
Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!Marraskuun harmaus oli ottaa niskalenkin meikäläisestä. Koronarajoitukset pusersivat elämänpiirin pieneksi. Kaipasin elämääni muutosta. Mutta mitä? Mökkisaunassa istuessani sen keksin: pistänpä täällä paneloinnin uusiksi....

lue lisää
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021Näin syksyn tullen mieli kääntyy kodin seinien sisäpuolelle, mikä puolestaan saa sisustajan mielikuvituksen laukkaamaan. Tutut nurkat alkavat vaikuttaa vähän uuvahtaneilta, joten jotain uutta puhtia pitäisi sisustukseen...

lue lisää
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koostaKerroin edellisessä blogissani omia kokemuksiani terassin suunnittelusta ja rakentamisesta. Lukiessani vinkkejäni uudemman kerran juontui mieleeni naapurini, joka ei oman terassinsa kohdalla ymmärtänyt tärkeintä neuvoani....

lue lisää
Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas ainaMikään ei ole ikuista. Kaikki asiat kaipaavat huolenpitoa, muuten ne katoavat hiljakseen iäisyyteen.  Jos haluaa nauttia, pitää olla valmis näkemään vähän vaivaa. Tällaisia korkealentoisia ajatuksia pyöri päässäni, kun nautiskelin löylyjen...

lue lisää
Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaistaPuusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta. Naapuri kutsui...

lue lisää
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...

lue lisää
Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....

lue lisää
Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...

lue lisää
Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...

lue lisää
Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme.  Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...

lue lisää
Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...

lue lisää
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...

lue lisää
Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...

lue lisää
Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...

lue lisää
Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...

lue lisää