
Puun voimat ja saunan luonne
Saunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä alkoi kuitenkin pyöriä itsepintainen ajatus, että saunan luonne syntyy myös sellaisesta, mitä emme voi silmin nähdä emmekä käsin kosketella –nimittäin saunassa käytetyn puun salaisista voimista.
Metsän ja puiden palvonta on ollut suomalaisuutta jo vuosisatoja. Puut ovat kuuluneet kiinteästi vuodenkiertoon. Koivut ovat tuoneet onnea juhannukseen, ja vihreänä loistavat kuusenoksat ovat antaneet voimaa talveen.
Suomessa on itse asiassa kautta aikojen uskottu, että lähes kaikilla puilla on erilaisia voimia –sekä hyviä että pahoja. Aloinkin pohtia, että vaikuttavatko nämä geeneihimme iskostuneet uskomukset siihen, miten koemme tietyn saunan. Luoko haapa erilaisen tunnelman kuin tervaleppä? Enkä nyt siis puhu vain värisävystä.
Niinpä piti saunan jälkeen vilvoitellessa heittäytyä kansatieteellisen kirjallisuuden pariin ja selvittää, millaisia voimia suosituimpien saunassa käytettävien puiden ytimessä lymyilee.

Haapa on herkkääkin herkempi puu. Tuttu sanonta ”vapisee kuin haavanlehti” ei viittaa ainoastaan pelokkuuteen vaan myös ylenpalttiseen tunteellisuuteen. Valkoinen haapa on viaton eikä tee numeroa itsestään. Haapa on lempeä. Sitä on pidetty elämän puuna, joka ei vaadi paljoakaan ympäristöltään, mutta joka on valmis antamaan sitäkin enemmän. Oiva valinta saunaan siis.
Mänty puolestaan henkii voimaa. Samaten uhkuvat väkevyyttä nimet honka ja petäjä, joilla se myös tunnetaan. Mänty ei kavahda karujakaan kasvuolosuhteita, vaan seisoo ylväänä niin metsässä kuin tuntureilla ja luodoilla. Mänty kestää rajuimmatkin myrskyt ja paksun kaarnansa ansiosta jopa metsäpalot. Eipä ihme, että muinaiset suomalaiset ovat palvoneet mäntyä yhtä väkevästi kuin karhua. Mänty on luonnikas valinta saunaan, mutta sen alkukantainen voima kannattaa taltuttaa lämpökäsittelyllä, joka poistaa saunassa harmillisen pihkan, mutta säilyttää sen jylhyyden.
Sana leppä on itämerensuomalaisissa kielissä tarkoittanut puulajin lisäksi verta. Nimen ymmärtää, kun katsoo haavoittunutta leppää, joka alkaa punoittaa verevänä. Kahdesta leppälajistamme harmaa- ja tervalepästä vain jälkimmäistä on käytetty tarvepuuna. Kauneutensa ja työstettävyytensä ansiosta tervaleppä on ollut varsin arvostettu puulaji. Harmaalepästä puolestaan on käytetty myös vähemmän mairittelevaa nimeä paskaleppä, mikä kertonee, ettei se juurikaan ole puuseppien käsissä kiertänyt.
Lepällä on uskottu olevan yhteys tuonpuoleisiin voimiin ja metsänväkeen. Uskottiinpa sen olevan suorastaan metsänhaltian oma puu, joten sitä on kunnioitettu pyhänä.
Tulenpunaisen sydänpuunsa ansiosta leppää on pidetty lemmenpuuna. Tarinat kertovat, että syöttämällä vastahakoiselle lemmenkohteelle lepänkuorta saa tämän tulisesti rakastumaan taian tekijään. Mene ja tiedä, mutta ehkäpä juuri tämä sielukkuus tekee tervalepästä oman suosikkini.

Eli kyllä. Puulla on luonne, ja tuo luonne lyö leimansa myös siihen, millainen on saunan henki. Herkkää haapaa, sielukasta tervaleppää, voimallista mäntyä vai jotain ihan muuta –valitse vaikka oman luonteesi mukaan.
Löylyn henki on saunahullu suomalainen, joka blogissaan kertoo, mitä kaikkea on saunoessaan pohdiskellut.
Kurkista sisustussuunnittelija Heli Virtasen Karava-saunaan!
Kurkista sisustussuunnittelija Heli Virtasen Karava-saunaan!Sisustussuunnittelija Heli Virtanen Iloa360-suunnittelutoimistosta on suunnitellut yhteistyössä Karavan kanssa lukuisia erityylisiä saunoja. Videolla Heli kertoo saunan suunnittelun periaatteista,...
Tutustu Larmien tunnelmalliseen rantasaunaan!
Tutustu Larmien tunnelmalliseen rantasaunaan!Jutta ja Juha Larmin rantasaunan lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista aukeaa huikea maisema Pyhäjärvelle. Tummat sävyt ja leveät lauteet tekevät saunasta erityisen kutsuvan ja tunnelmallisen. Videolla Jutta kertoo, mitä...
Tutustu Karavan Puupinta 2023 -ideakilpailun voittajaan!
Tutustu Karavan Puupinta 2023 -ideakilpailun voittajaan!Tuote- ja huonekalusuunnittelija Tobias Feuerbacher voitti keinuvalla Rodeo-divaanillaan Karavan Puupinta 2023 -suunnittelukilpailun. Videolla Tobias jakaa ajatuksiaan suunnittelusta ja lämpökäsitellyn puun...
Esittelyssä Karavan mallisaunat
Esittelyssä Karavan mallisaunatSaisiko olla leveää laudetta tai kenties vielä leveämpää? Millainen mahtaa olla Flow-laude? Entä tarvitaanko saunassa selkänojaa ja mihin suuntaan jiirataan? Minkä väriset lauteet ovat mielestäsi tyylikkäimmät? Karavan sisustusarkkitehti...
Suunnitellaan sauna juuri sinulle
Suunnitellaan sauna juuri sinulleMistä saunan suunnittelu alkaa? Minkälaisia vaihtoehtoja on saatavilla? Onnistuuko suunnittelu myös verkon välityksellä? Karavan sisustusarkkitehti Piia Seppänen kertoo, millaisin eväin suunnittelu lähtee parhaiten...
Muotoilijat Rosa-Maria Tolvanen ja Jani Luukkonen suunnittelivat Karavan uudet erikoispaneelit
Muotoilijat Rosa-Maria Tolvanen ja Jani Luukkonen suunnittelivat Karavan uudet erikoispaneelitKaravalla on ilo tehdä yhteistyötä nuorten muotoilijoiden kanssa. Rosa-Maria Tolvanen ja Jani Luukkonen osallistuivat Puupinta 2022 -ideakilpailuumme ja ansaitsivat...
Suunnitellaan yhdessä tilat sinun makuusi
Suunnitellaan yhdessä tilat sinun makuusiMoi, olen Piia ja aloitin juuri Karavalla sisustusarkkitehtina, suunnittelun ja myynnin tehtävissä. Valmistuin 2005 Savonia-ammattikorkeakoulusta kaluste- ja sisustusmuotoilijaksi. Siitä lähtien olen työskennellyt erilaisissa...
Anni Kärävän saunassa lepää sekä mieli että keho
Anni Kärävän saunassa lepää sekä mieli että kehoAnni Kärävä on huimapäinen freeski-laskija, joka reissaa maailmalla ja edustaa Suomea arvokisoissa. Saunominen on hänelle tapa rentoutua, joko yksin tai yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Videolla Anni kertoo,...
Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma
Sisusta puulla – löydä oikea tunnelmaPuu tuo sisustukseen haluttua lämpöä, ja se on oiva vastapari kylmille materiaaleille kuten kivilaatoille. Suunnittelussa lähdetään siitä, mikä on tilaan toivottu tunnelma. Videolla puulla sisustamiseen ja etenkin...
Terassinhuolto
Kesä tulee, huolla terassi!Aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia, joten pikkuhiljaa taitaisi olla aika kantaa pihakalusteet terassille ja käynnistää grillikausi. Ensin on hyvä kuitenkin uhrata hetkinen terassin kuntotarkistukselle ja huollolle. Katso videolta,...
Tunnusmusiikki
Karavan tunnusmusiikissa kuuluu suomalainen metsäPuulla on sydän, sielu ja tarina, mutta myös oma ääni. Pyysimme Tempo Musicin säveltäjä Vesku Mattssonia suunnittelemaan Karavalle tunnusmusiikin, joka henkii suomalaisuutta ja metsämaisemaa. Muun muassa lukuisiin...
Joulunpuhtautta saunaan
Joulunpuhtautta saunaanOnko parempaa tapaa laskeutua joulun rauhaan kuin istahtaa puhtaille lauteille ja sihauttaa lempeät löylyt? Sitä ennen on kuitenkin hyvä aika tehdä saunalle vuosihuolto – tarkistaa kiuaskivien kunto ja siivota perin pohjin. Katso videolta, miten...
Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan
Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaanVaikka pääsääntöisesti vietän vapaita hetkiäni tuumaillen syntyjä syviä ja istuskelen saunassa, aina joskus viivähdän television ääreen. Siinä sohvallakin tulee usein mietittyä saunoja, eli että millainenhan sauna...
Näin tilaat unelmiesi saunan
Näin tilaat unelmiesi saunanOletko suunnittelemassa uutta saunaa tai kenties remontoimassa vanhaa? Me Karavalla haluamme olla mukana toteuttamassa unelmaasi ja varmistaa, että koko projekti sujuu vaivattomasti alusta loppuun. Oheisella videolla Karava...
Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen
Linjakas rantasauna kruunaa Villa KärjenSauna yhdistää suomalaiset, myös toisilleen tuiki tuntemattomat. Kohtasin nimittäin hiljattain Timur-nimisen herrasmiehen, jota en ollut aiemmin tavannut. Varsin nopeasti löysimme yhteisen puheenaiheen eli saunomisen ja saunat....
Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys
Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymysGolfkaverini Matti viettää talvensa Espanjassa, jonne hän on rakentanut unelmiensa saunan. Tai oikeastaan pitäisi saunan asemesta puhua taideteoksesta, sillä kyseinen sauna on tehty niin sanotusti vimosen päälle, ja...
Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?
Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?”Mikähän mahtaa olla trendi saunoissa juuri nyt”, huomasin pohdiskelevani leppoisan päiväkävelyn ratoksi. Kuinka ollakaan, törmäsin juuri silloin vanhaan tuttavaani, sisustusarkkitehti Laura Mattilaan. Ilahduin. Laura...
Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!
Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!Marraskuun harmaus oli ottaa niskalenkin meikäläisestä. Koronarajoitukset pusersivat elämänpiirin pieneksi. Kaipasin elämääni muutosta. Mutta mitä? Mökkisaunassa istuessani sen keksin: pistänpä täällä paneloinnin uusiksi....
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021Näin syksyn tullen mieli kääntyy kodin seinien sisäpuolelle, mikä puolestaan saa sisustajan mielikuvituksen laukkaamaan. Tutut nurkat alkavat vaikuttaa vähän uuvahtaneilta, joten jotain uutta puhtia pitäisi sisustukseen...
Listahittejä eli vinkkejä sisustuslistojen käyttöön
Listahittejä eli vinkkejä sisustuslistojen käyttöönSisäverhous- eli tuttavallisemmin sisustuslistat ovat paitsi puusepän myös sisustajan ystäviä. Listoilla voi nimittäin suojata ja viimeistellä erilaisia rakenteita, mutta niiden avulla voi myös vaikuttaa sisustuksen...
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koostaKerroin edellisessä blogissani omia kokemuksiani terassin suunnittelusta ja rakentamisesta. Lukiessani vinkkejäni uudemman kerran juontui mieleeni naapurini, joka ei oman terassinsa kohdalla ymmärtänyt tärkeintä neuvoani....
Virheiden kautta voittoon, eli vinkit terassin suunnitteluun
Virheiden kautta voittoon, eli vinkit terassin suunnitteluunÄlkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon! Pykäsin nimittäin itselleni viime kesänä terassin. Ensi alkuun ihastelin kätteni töitä, mutta ajan saattoon huomasin lopputuloksessa ikäviä...
Kauneus pelastaa maailman eli ajatuksia lämpökäsitellystä puusta
Kauneus pelastaa maailman eli ajatuksia lämpökäsitellystä puustaTarttis paneloida sauna uusiksi. Pohtiessani eri puuvaihtoehtoja olen useamman kerran törmännyt lämpökäsiteltyyn puuhun, jota suosittelee yksi jos toinenkin asiantuntija. Saunaan liittyvät pohdinnat eivät...
Huollettu sauna, autuas aina
Huollettu sauna, autuas ainaMikään ei ole ikuista. Kaikki asiat kaipaavat huolenpitoa, muuten ne katoavat hiljakseen iäisyyteen. Jos haluaa nauttia, pitää olla valmis näkemään vähän vaivaa. Tällaisia korkealentoisia ajatuksia pyöri päässäni, kun nautiskelin löylyjen...
Panelointi on piristysruiske, joka tekee ihmeitä
Panelointi on piristysruiske, joka tekee ihmeitäTaas syksy saa, ja kaikki tahtoo tuntua vähän harmaalta. Mistä muistui mieleeni projekti, joka oli itselleni viime vuonna varsinainen piristyruiske pimeän syksyn keskellä: paneloin makuuhuoneeni puisilla...
Kerro millainen saunoja olet. Minä kerron millainen tyyppi olet.
Kerro millainen saunoja olet. Minä kerron millainen tyyppi olet.Minussa on aina ollut vähän keittiöpsykologin vikaa. Tai ehkä ennemminkin saunapsykologin, kun nyt saunassa ollaan. Vuosikymmenten mittaan olen pyörinyt saunaporukassa jos toisessakin ja huomannut, että...
Palvattua sen olla pitää, ainakin savusaunan ystävälle
Palvattua sen olla pitää, ainakin savusaunan ystävälleSavusauna, autuas aina. Appiukollani on nimittäin Saimaalla kesäpaikka, jonka niemennokassa kököttää vanha savusauna. Iänvanha sauna on joskus viime vuosituhannella siirretty saareen, ja se on perimätiedon mukaan...
Puusisustus puhuttelee suomalaista
Puusisustus puhuttelee suomalaistaPuusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta. Naapuri kutsui...
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...
Profiili vaikuttaa ilmeeseen
Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....