Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta.

Naapuri kutsui saunomaan. Tai oikeammin luulen, että hän kutsui minut kylään vain saadakseen esitellä takkahuonettaan, jonka hän oli vastikään remontoinut. No, oli syy mikä tahansa, kyllä meikäläiselle saunakutsu aina kelpaa.

Ja itse asiassa vilvoittelun lomassa kelpasi myös ihastella kasvojenkohotuksen kokenutta takkahuonetta. Istuskelin siinä vissypulloa pyöritellen ja mietin, miksi huone näytti ja ennen kaikkea tuntui niin hyvältä, vaikkei sisustus varsinaisesti ollutkaan oman makuni mukainen. Se oli nimittäin viritetty varsin moderniksi, ja itse olen ennemminkin perinteisen tyylin kannattaja.

Aikani pähkäiltyäni ymmärsin. Takkahuoneen takaseinä oli verhoiltu puupaneeleilla. Olkoonkin, että seinä oli suorastaan yltiötrendikäs leveine ja särmäreunaisine mustine paneeleineen, se oli yhtä kaikki puuta. Ja niin se vain on, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki ja siksi puu puhuttelee meitä. Kun ympärillämme on puuta, meidän on yksinkertaisesti helpompi hengittää, vaikka koko torppaa ei olisi rakennettu hirrestä.

Kiinnostuin paneeleiden käytöstä sisustuksessa – siis muuallakin kuin saunassa – joten päätin kysellä vähän lisää asiaan vihkiytyneeltä tutulta sisustussuunnittelijalta. Opin paljon uutta. Tai ainakin kolme pointtia, kuten entinen ministeri tapasi sanoa.

Ensinnäkin puu on paitsi ajankohtainen myös erittäin monipuolinen materiaali, jolla voi toteuttaa hyvinkin erilaisia sisustuksia. Mielikuvat mummonmökeistä ja yksitoikkoisista 80-luvun kellastuneista mäntypaneeliseinistä voi viskata romukoppaan, sillä puupaneloinneilla voi loihtia mitä moninaisimpia tyylejä.

Panelointia voi säätää halumaansa suuntaan vaikkapa profiilin valinnalla. Teräväreunainen paneeli tuo särmää sisustukseen, kun taas pyöreäreunainen profiili virittää tunnelman perinteisemmäksi. Paneelin leveydellä voi leikitellä ja eri paneelilaatuja sopii hyvin sekoittaa keskenään. Paneeliin saa esimerkiksi mielenkiintoista rytmiä vuorottelemalla leveämpää ja kapeampaa paneelia. Eikä mikään estä tekemästä eri puulajeilla vaikka raidallisia panelointeja. Ja kun vielä miettii, että paneloinnin voi tehdä vaakaan tai pystyyn tai vinoon, alkaakin vaihtoehtoja olla riittämiin. Puolipaneloinnin suomista mahdollisuuksista puhumattakaan.

Toisekseen, puu tuo aina pehmeyttä sisustukseen. Eikä se edes edellytä, että puun oma sävy jää näkyviin. Maalattukin paneeli luo nimittäin lämpimän tunnelman, sillä puu on aina puuta, vaikka sen pinta peittyisikin maalilla. Lisäksi struktuuri tekee paneloinnista mielenkiintoisen, vaikka se olisi maalattu. Esimerkiksi maalattu sormipaneeli on takuuvarmasti hyvännäköinen ratkaisu.

Puulla on muuten siinäkin mielessä pehmentävä vaikutus, että se on omiaan kohentamaan akustiikkaa. Puun akustiset ominaisuudet ovatkin poikaa eritoten sellaisissa sisustuksissa, joissa on käytetty kovia materiaaleja.

Kolmannekseen opin, että puu herää kauniisti eloon muiden materiaalien rinnalla ja että sen avulla voi luoda sisustukseen mielenkiintoisia kontrasteja. Esimerkiksi puu ja betoni ovat kiinnostava yhdistelmä, jossa materiaalit korostavat toisiaan. Ja kun aiemmin oli puhe puusta ajankohtaisena materiaalina, pitää tässä mainita myös kulta, kupari ja messinki. Ne ovat nimittäin supertrendikkäitä – ja kas, ne sopivat erittäin hyvin yhteen puun sävyjen kanssa.

Tivasin vielä luottosisustussuunnittelijaltani, minkä neuvon hän antaisi puupaneeleita pohtivalle sisustajalle. Kotvasen mietittyään hän kannusti tutustumaan avoimesti ja rohkeasti uusiin ratkaisuihin. Puupaneelit sopivat kaikkiin sisustustyyleihin, eikä niiden käytössä mitään rajoituksia. On vain mahdollisuuksia.

Löylyn henki on saunahullu suomalainen, joka blogissaan kertoo, mitä kaikkea on saunoessaan pohdiskellut. Hyvät vinkit paneeleiden kekseliäästä käytöstä Löylyn Henki sai iloa360:n sisustussuunnittelija Heli Virtaselta, joka on kekseliäästi käyttänyt sisäverhouspaneeleita omassa työssään.

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelma

Sisusta puulla – löydä oikea tunnelmaPuu tuo sisustukseen haluttua lämpöä, ja se on oiva vastapari kylmille materiaaleille kuten kivilaatoille. Suunnittelussa lähdetään siitä, mikä on tilaan toivottu tunnelma. Videolla puulla sisustamiseen ja etenkin...

lue lisää
Terassinhuolto

Terassinhuolto

Kesä tulee, huolla terassi!Aurinko paistaa ja linnut pitävät konserttia, joten pikkuhiljaa taitaisi olla aika kantaa pihakalusteet terassille ja käynnistää grillikausi. Ensin on hyvä kuitenkin uhrata hetkinen terassin kuntotarkistukselle ja huollolle. Katso videolta,...

lue lisää
Tunnusmusiikki

Tunnusmusiikki

Karavan tunnusmusiikissa kuuluu suomalainen metsäPuulla on sydän, sielu ja tarina, mutta myös oma ääni. Pyysimme Tempo Musicin säveltäjä Vesku Mattssonia suunnittelemaan Karavalle tunnusmusiikin, joka henkii suomalaisuutta ja metsämaisemaa. Muun muassa lukuisiin...

lue lisää
Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaan

Joulunpuhtautta saunaanOnko parempaa tapaa laskeutua joulun rauhaan kuin istahtaa puhtaille lauteille ja sihauttaa lempeät löylyt? Sitä ennen on kuitenkin hyvä aika tehdä saunalle vuosihuolto – tarkistaa kiuaskivien kunto ja siivota perin pohjin. Katso videolta, miten...

lue lisää
Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaan

Sauna, joka saa hartiat niin sanotusti laskeutumaanVaikka pääsääntöisesti vietän vapaita hetkiäni tuumaillen syntyjä syviä ja istuskelen saunassa, aina joskus viivähdän television ääreen. Siinä sohvallakin tulee usein mietittyä saunoja, eli että millainenhan sauna...

lue lisää
Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunan

Näin tilaat unelmiesi saunanOletko suunnittelemassa uutta saunaa tai kenties remontoimassa vanhaa? Me Karavalla haluamme olla mukana toteuttamassa unelmaasi ja varmistaa, että koko projekti sujuu vaivattomasti alusta loppuun. Oheisella videolla Karava...

lue lisää
Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa Kärjen

Linjakas rantasauna kruunaa Villa KärjenSauna yhdistää suomalaiset, myös toisilleen tuiki tuntemattomat. Kohtasin nimittäin hiljattain Timur-nimisen herrasmiehen, jota en ollut aiemmin tavannut. Varsin nopeasti löysimme yhteisen puheenaiheen eli saunomisen ja saunat....

lue lisää
Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymys

Ei linna, vaan sauna Espanjassa on unelmien täyttymysGolfkaverini Matti viettää talvensa Espanjassa, jonne hän on rakentanut unelmiensa saunan. Tai oikeastaan pitäisi saunan asemesta puhua taideteoksesta, sillä kyseinen sauna on tehty niin sanotusti vimosen päälle, ja...

lue lisää
Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?

Millaisen saunan suomalainen haluaa juuri nyt?”Mikähän mahtaa olla trendi saunoissa juuri nyt”, huomasin pohdiskelevani leppoisan päiväkävelyn ratoksi. Kuinka ollakaan, törmäsin juuri silloin vanhaan tuttavaani, sisustusarkkitehti Laura Mattilaan. Ilahduin. Laura...

lue lisää
Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!

Edessä saunan panelointi? Lue vertaisvinkit!Marraskuun harmaus oli ottaa niskalenkin meikäläisestä. Koronarajoitukset pusersivat elämänpiirin pieneksi. Kaipasin elämääni muutosta. Mutta mitä? Mökkisaunassa istuessani sen keksin: pistänpä täällä paneloinnin uusiksi....

lue lisää
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021

Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021Näin syksyn tullen mieli kääntyy kodin seinien sisäpuolelle, mikä puolestaan saa sisustajan mielikuvituksen laukkaamaan. Tutut nurkat alkavat vaikuttaa vähän uuvahtaneilta, joten jotain uutta puhtia pitäisi sisustukseen...

lue lisää
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta

Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koostaKerroin edellisessä blogissani omia kokemuksiani terassin suunnittelusta ja rakentamisesta. Lukiessani vinkkejäni uudemman kerran juontui mieleeni naapurini, joka ei oman terassinsa kohdalla ymmärtänyt tärkeintä neuvoani....

lue lisää
Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas aina

Huollettu sauna, autuas ainaMikään ei ole ikuista. Kaikki asiat kaipaavat huolenpitoa, muuten ne katoavat hiljakseen iäisyyteen.  Jos haluaa nauttia, pitää olla valmis näkemään vähän vaivaa. Tällaisia korkealentoisia ajatuksia pyöri päässäni, kun nautiskelin löylyjen...

lue lisää
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...

lue lisää
Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....

lue lisää
Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...

lue lisää
Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...

lue lisää
Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme.  Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...

lue lisää
Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristää

Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...

lue lisää
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...

lue lisää
Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...

lue lisää
Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...

lue lisää