Saunan sisustaminen piristää

Mökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan.

Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät löylyt, pehmeä yleisvalo, valkoista kaakelia –toimivia ja turvallisia ratkaisuja vuosituhannen alusta. Paha kyllä, lopputulos on vähän tylsä ja tasapaksu. Tunnelma puuttui, ja koko sauna tuntui jotenkin väsähtäneeltä.

Vilvoitellessani päätinkin kilauttaa kaverille ja kysellä vinkkejä, miten saunan ilmettä voisi piristää kotikonstein. Otin siis kapulan käteen ja pirautin Leena Rekolalle, joka on lukuisia saunoja suunnitellut muotoilija ja sisustussuunnittelija. Kyllä kannatti, sillä Leenalla oli neuvo jos toinenkin väsyneen saunan piristämiseen.

Tekstiileillä voi tehdä ihmeitä. Laudeliinoilla ja saunatyynyillä voi peittää lauteiden kuluneita tai tummentuneita kohtia, mutta ne ovat omiaan myös pehmentämään tunnelmaa. Ja mikä mukavinta, saunatuotteiden tarjonta on nykyään ilahduttavan monipuolista; tarjolla on toinen toistaan tyylikkäämpiä sarjoja, joista voi poimia yhdenmukaiset tekstiilit, lämpömittarit, kiulut ja jopa tuoksut.

Toisekseen voi pohtia, josko valaistuksella voisi tehdä pieniä taikoja. Saunan tunnelma voi päivittyä jo sillä, että korostaa valoilla jotain tiettyä yksityiskohtaa, jolloin siitä tulee saunan katseenvangitsija. Tällainen yksityiskohta voi olla vaikkapa paneeli tai muu mielenkiintoinen puupinta, laude, kiuas tai esimerkiksi tyylikäs lämpömittari.

Jos haluaa saunaan suurempaa muutosta ilman että kajoaa rakenteisiin, siihenkin löytyy konsteja. Nykyaikaisilla saunavahoilla voi nimittäin loihtia uuden sävyn sekä paneeleihin että lauteisiin. Vaaleaa tai tummaa, oman maun mukaan. Sävyjä miettiessä kannattaa puntaroida, voisiko leikitellä kontrasteilla. Vaaleat lauteet voivat olla hyvinkin näyttävät tummaa panelointia vasten, tai päinvastoin.

Vaan varsinaisen ahaa-elämyksen koin, kun Leena totesi, että sisustamisessa ei tarvitse tyytyä tarjoamaan ruokaa vain silmille. Paras lopputulos syntyy ruokkimalla kaikkia aisteja, sillä myös äänet ja tuoksut vaikuttavat siihen, onko jokin tila viihtyisä vai ei.

Samalla hetkellä hoksasin myös, miksi mökkisaunani tunnelma on niin verraton. Sen sydän on näet puukiuas, jonka lasiluukun läpi voin katsella liekkien leikkiä. Enkä vain katsella, vaan myös nauttia palavan puun räiskeestä ja muista äänistä –tuoksuista puhumattakaan.

Yhtä kaikki: vaikka ihan samaa aistien sinfoniaa ei saakaan soimaan kerrostalon sähkösaunassa, voi sinnekin luoda viihtyisän tunnelman pienillä kikoilla. Leenan mukaan resepti on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen. Tuo saunaan ja pesutilaan asioita, joista tykkäät. Ja jätä pois kaikki sellainen, josta et tykkää.

Löylyn henki on saunahullu suomalainen, joka blogissaan kertoo, mitä kaikkea on saunoessaan tuumaillut. 

Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaista

Puusisustus puhuttelee suomalaistaPuusisustus rauhoittaa suomalaisen. Väitän nimittäin, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsän henki. Olen nimittäin huomannut, että suomalaisen mieli lepää kaikkialla, missä vain on vähänkin läsnä puuta. Naapuri kutsui...

lue lisää
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...

lue lisää
Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseen

Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....

lue lisää
Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tulla

Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...

lue lisää
Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonne

Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...

lue lisää
Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydän

Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme.  Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...

lue lisää
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma

Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...

lue lisää
Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunasta

Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...

lue lisää
Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien sauna

Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...

lue lisää
Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrendit

Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...

lue lisää