
Kolme kovaa eli sisustustrendit vuonna 2021
Näin syksyn tullen mieli kääntyy kodin seinien sisäpuolelle, mikä puolestaan saa sisustajan mielikuvituksen laukkaamaan. Tutut nurkat alkavat vaikuttaa vähän uuvahtaneilta, joten jotain uutta puhtia pitäisi sisustukseen saada. Mitähän kivaa sitä keksisi? Jotain sellaista, joka ei heti ensi vuona vaikuttaisi aikansa eläneeltä. Mitkä ovat sisustustrendit 2021?
Niinpä heittäydyin internetin ihmeelliseen maailmaan ja aloin selvittää, mikä mahtaa olla in sisustuksissa vuonna 2021. Kuten arvata saattaa, neuvoja ja näkemyksiä löytyi enemmän, kuin mitä pieni ihminen jaksaa sulattaa. Mutta yllättävää kyllä: trendien tulvasta löytyi kolme isompaa kokonaisuutta, joista suurin osa trendiennustajista näytti olevan samaa mieltä: puu ja etenkin vaaleat puulajit, luonnon monimuotoisuuden tuominen sisätiloihin sekä struktuuri- ja tekstuuripintojen käyttö sisäverhoiluissa.
Puuta sen olla pitää, mieluusti vaaleaa
Puu sekä puiset verhoilut ja paneloinnit ovat tehneet tuloaan jo pitkään, mutta nyt tuntuu, ettei puun voittokulkua voi pysäyttää mikään. Puu ei enää ole vain lattiamateriaali, vaan sitä käytetään ennakkoluulottomasti myös seinissä ja sisäkatoissa. Ilmeikkyyttä loihditaan kiinnostavilla ladontatavoilla, joilla saa tehtyä kiintoisia tehosteseiniä.
Etenkin vaaleiden puulajien ystävillä on syytä iloon. Vaaleat puupinnat tekevät tuloaan vahvasti sisustuksiin, ja sehän sopii meille skandityylin ystäville. Vaaleidenkin puupintojen kaverina käytetään monesti jotain tummempaa puulajia luomaan kontrastia ja särmää.

Takaisin luontoon!
Trendikatsauksissa näkyy myös väkevästi ihmisen kaipuu luontoon. Paluu perusasioiden äärelle vaikuttaa nyt mieltymyksiimme yhä enemmän, liekö syynä lisääntynyt ympäristötietoisuus vai koronan aiheuttama epävarmuus, mene ja tiedä. Luonnon vetovoima on joka tapauksessa niin kova, että luonto halutaan tuoda näyttäväksi osaksi kotia.
Ounastella sopii, että sisustuksissa tämä tulee näkymään näyttävinä viherkasveina ja jopa viherseininä. Kukat ja kasvit tulevat kukoistamaan tapeteissa ja tekstiileissä, samoin kuin erilaiset eläin- ja lintuaiheet. Materiaaleissa suositaan puun lisäksi muita luonnonmukaisia materiaaleja, kuten kiveä, nahkaa, rottinkia, pellavaa, metallia, villaa ja mitä kaikkia niitä nyt on.

Struktuuripinta on kaunis katsoa ja miellyttävä koskea
Ihmisen elo on alkanut kaiken digitaalisuuden vuoksi muuttua yhä aineettomammaksi. Se taas näkyy johtaneen siihen, että olemme alkaneet sen vastapainoksi kaivata jotain konkreettista. Jotain sellaista, jonka voi tuntea. Jota voi koskettaa. Eipä ihme, että sisustuksissa ja seinien verhoilussa jylläävät nyt erilaiset tekstuurit ja struktuuripinnat. Kiiltävän sileät ja teknisen tuntuiset pinnat eivät enää viehätä, vaan niiden tilalle halutaan rustiikkisuutta. Rouheus saa näkyä ja tuntua, oli sitten kyse tekstiili- tai kivipinnoista – tai puusta.
Puisissa sisäverhoiluissa suositaan nimittäin nyt höylättyjä tai rouhittuja struktuuripintoja, jotka ovat ilmeikkäitä ja joiden lievä kolmiulotteisuus hyväilee sekä katsetta että kosketusta. Puuverhoiluissa näkee myös yhä enemmän harjattua pintaa, jossa puun syyt nousevat houkuttelevasti esiin.
Vielä lopuksi sananen ensi vuoden väreistä. Jos haluaa ratsastaa trendien aallonharjalla, kodin värimaailma kannattaa sommitella suhteellisen neutraalin ja luonnollisen väripaletin avulla. Tehosteväriksi voi valita vaikkapa siniset sävyt, jotka vievät ajatukset merelle.
Tai sitten valitsee ihan vain oman lempivärinsä. Sen josta on aina tykännyt. Kuten niin monessa muussakin asiassa, oma maku ratkaisee sen, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Siihen kannattaa aina luottaa.

Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...
Profiili vaikuttaa ilmeeseen
Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....
Joulusauna, on sen aika jo tulla
Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomaille
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomailleSaunareissu on aina paikallaan, sillä matkailu avartaa. Pitää paikkansa. Etenkin saunamatkailu. Olin männä kuussa käymässä Saksassa. Samalla reissulla minulla oli mahdollisuus käydä hämmästelemässä...
Puun voimat ja saunan luonne
Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...
Kiuas kivineen on saunan sydän
Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme. Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...
Saunan sisustaminen piristää
Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...
Saunaruokaa eli aromeja saunasta
Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...
Suunnitellaan unelmien sauna
Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...
Löylyn henki ja saunatrendit
Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...