
Liikaa on tarpeeksi, eli tarina terassin koosta
Kerroin edellisessä blogissani omia kokemuksiani terassin suunnittelusta ja rakentamisesta. Lukiessani vinkkejäni uudemman kerran juontui mieleeni naapurini, joka ei oman terassinsa kohdalla ymmärtänyt tärkeintä neuvoani. Terassin mitoitus ei ole mikään pikku seikka, sillä sinne pitää mahtua esimerkiksi kokkaamaan.
Alussa naapurini oli kuin kuka tahansa pientaloasukas. Takapihalla oli ihan kivan kokoinen terassi, jonne hän hankki kaasugrillin. Eikä mitä tahansa rimpulaa, vaan panssarivaunun kokoisen pro-grillin, kun sellainen sinne mahtui ja koska: ”Tässä on minulle grilliä loppuiäksi.”
Vaan eipä kestänyt kauan, kun naapurini suorastaan hullaantui grillaamisesta sekä terassilla syömisestä – terassista tuli siis toisen keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen yhdistelmä. No, mitä se sitten tarkoittaa: terassihan oli sen siliän tien liian pieni. Tässä kohtaa tekisi mieli todeta ”mitäs minä sanoin”. Terassi ei voi koskaan olla liian suuri. Paitsi jos se levittäytyy naapurin puolelle.

Koska ulkoruokailu on niin trendikästä, kannattaa jo terassia suunnitellessa tai sitä laajentaessa, miettiä, mitä kaikkia vimpaimia terassilleen haluaa. Jos juuri tänään ei ole ajatellut ostaa savustinta ja aitoa tulipesää, saattaa mieli muuttua jo seuraavana keväänä.
Hyvä vinkki riittävän ison terassin suunnittelussa on ryhtyä ensin askartelemaan, alkaa oman elämänsä arkkitehdiksi. Eli piirrä terassille ensin kaikki toiminnot, joita sinne haluat ja sijoittele ne haluamillesi paikoille. Hahmotelman voit tehdä joko suoraan pihaan mittanauhan kera: ”12-hengen pöytä tulisi tähän ja se vie tilaa tämän verran…” Ja niin edelleen.
Vielä hauskempaa suunnittelusta tulee, kun piirrät mittakaavassa tarvittavat (ja riittävän kokoiset) oleskelukalusteet, grillin ja muut kokkausvälineet, laskutilat astioille ja kenties ruukut yrttiviljelmille. Sen jälkeen voit sijoitella tavaroita joko paperille tai ruudulle sopivan matkan päähän toisistaan. Siis niin kuin pelaisit SIMsiä tai kalustaisit nukkekotia.

Ota mielikuvitus kehiin: kun ruokapöydän sijoittaa tälle nurkalle, anoppi ei kasahda kaseikkoon pitkin pituuttaan, kun hän työntää tuoliaan taaksepäin… Tai jos grillaat tässä, sinun ei tarvitse juosta terassin toiseen päähän kuumat kyljykset käsissäsi… Yhteenvetona siis: muista suunnitella riittävästi tilaa kaikkien toimintapisteiden ympärille. Myös chillauspaikalla lepotuolissa kaipaa omaa rauhaa.
Tasoilla ja porrastuksilla saat rajattua terassille paikat eri toiminnoille. Näkösuojana tai tilanjakajana toimivat nyt niin suositut rimoitukset. Samalla puun luoma lämmin tunnelma säilyy kokonaisuutena ja sulautuu luonnollisesti maisemaan.
Terassilla ja ulkona kaikki söpöstely kannattaa unohtaa. Jackrusselinterrieri näyttää kotona varsinaiselta mahtisonnilta – mutta ulkona koira kutistuu pieneksi sintiksi hukkuen maisemaan. Näin käy myös pienille somille yksityiskohdille terassilla. Suosi siis isoja ruukkuja, riittävän kokoisia puisia istutuslaatikoita ja muita kalusteita.

Mihin naapurini laajennusbuumi johti? No siihen, että naapurillani on kadehdittavan hyvin varustettu terassi, jossa hän pääsee toteuttamaan gastronomista minäänsä täysin rinnoin. Ja siihen, että hän viihtyy vapaapäivinään ja lomillaan terassillaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Hyvä niin, olkaamme iloisia hänen puolestaan.
Johti se siihenkin, että hän laajensi terassinsa kolminkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna ja rakensi siihen osaksi katon sekä ikkunalliset tulensuojaseinät.
Toistankin vielä kerran viime blogissa antamani painavan neuvon: tehkää hyvät ihmiset siitä terassista tarpeeksi iso. Mieluummin överit kuin vajarit. Terassilla ei voi koskaan olla liikaa tilaa.
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaa
Saunan valaistus: valaise sauna, älä saunojaaOnko valolla väliä saunassa? Eikö se riitä, että näkee könytä lauteille ja viskata löylyveden kuta kuinkin oikeaan suuntaan? Juu ei, ei riitä. Hyvä valaistus on oleellinen osa saunaelämystä, kuten opin viime...
Profiili vaikuttaa ilmeeseen
Profiili vaikuttaa ilmeeseenPaneelin puulaji, mahdollinen värjäys ja paneelin leveys vaikuttavat saunan ilmeeseen. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös paneelin profiililla voi säätää saunan ulkoasua haluamakseen – harmonisen lempeäksi tai modernin särmikkääksi....
Joulusauna, on sen aika jo tulla
Joulusauna, on sen aika jo tullaJoulusauna. Koko keho herää. Hiki kihoaa pintaan ja kaikki kehon nesteet alkavat virrata väkevämmin saunan lempeissä löylyissä. Vaan joskus tuppaa käymään niinkin, että lämpö saa runosuonen pulppuamaan, kuten Löylyn hengelle kävi...
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomaille
Oma maa mansikka, muu maa mustikka – eli saunareissu ulkomailleSaunareissu on aina paikallaan, sillä matkailu avartaa. Pitää paikkansa. Etenkin saunamatkailu. Olin männä kuussa käymässä Saksassa. Samalla reissulla minulla oli mahdollisuus käydä hämmästelemässä...
Puun voimat ja saunan luonne
Puun voimat ja saunan luonneSaunan luonne syntyy monien mielestä erilaisten sisustuksellisten ratkaisujen kautta. Mietitään lauteen muotoa ja paneelien leveyttä ja vertaillaan kiukaita. Toki nämä vaikuttavat siihen, millainen sauna on. Viime saunareissulla päässä...
Kiuas kivineen on saunan sydän
Kiuas kivineen on saunan sydänMikä on saunan sydän, kiuas vai kiukaan kivet? Tätä äidyimme naapurin kanssa lauteilla pohtimaan viimeksi saunoessamme. Naapurin mielestä saunan sydän on kiuas, sillä kiukaassa syntyy se, mikä tekee saunasta saunan eli löyly. Olen eri...
Saunan sisustaminen piristää
Saunan sisustaminen piristääMökillä vietetyn kesän jälkeen otin taas pitkästä aikaa löylyt kaupunkikotini saunassa. Jotain jäi uupumaan. Saunan sisustaminen taitaa olla paikallaan. Kaupunkisaunani on sinänsä ihan hyvä. Vaaleat lauteet ja paneloinnit, miellyttävät...
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulma
Vihta vai vasta, kas siinäpä pulmaMissä saunahullut kohtaavat, siellä alkaa kinastelu siitä, kumpi on oikea nimitys: vihta vai vasta? Vihta-vastakinastelu on loppujen lopuksi aivan turhaa, sillä kumpikin nimitys on aivan yhtä oikein. Tain yhtä väärin, puhujasta...
Saunaruokaa eli aromeja saunasta
Saunaruokaa eli aromeja saunastaSaunominen tekee tunnetusti hyvää keholle ja mielelle. Mutta kyllä saunan aromit saavat myös veden kielelle. Saunaruokaa, olkaa hyvä. Saunan jälkeen tuppaa tekemään mieli hiukopalaa. Ja mikäpä maistuisi löylyn jälkeen paremmalta kuin...
Suunnitellaan unelmien sauna
Suunnitellaan unelmien saunaLöylyn henki on viime aikoina uhrannut kosolti aikaa saunan suunnitteluun, nimenomaan unelmien saunan. Ja miettinyt, mikä siinä on tärkeintä. Juu, leveydet ja syvyydet ja muut mitat ovat tärkeitä. Ja kyllä, lauteita ja kiukaita pitää...
Löylyn henki ja saunatrendit
Löylyn henki ja saunatrenditTrendit tulevat ja menevät, mutta sauna on edustanut pysyvämpiä arvoja. Aivan kaikki muotihömpötykset eivät sen tähden ole saaneet sijaa saunoissamme. Mutta kyllä myös saunatrendit onneksi kehittyvät, vaikkakaan ne eivät muutu yhtä nopeasti...