Lämmin kiitos kaikille Puupinta 2025 -kilpailuun osallistuneille! 

Ideoissa ei todellakaan menty siitä, missä aita on matalin. 

Karavan vuosittaisessa ideakilpailussa oli tänä vuonna aiheena puiset aidat ja näkösuojat.

Erilaiset aitarakennelmat ovat kohde, jossa käytetään usein puuta, mutta Karavalla oli havaittu, että puuaitojen valikoimissa ei ole vuosien saatossa tapahtunut kovin merkittäviä uudistuksia. Ehkä aitojen tuotekehitykselle ei ole yleisesti nähty suurta tarvetta, sillä klassiset lauta- ja rima-aidat ovat palvelleet käyttötarkoituksessaan varsin hyvin.

Ideakilpailun myötä oli kuitenkin helppo todeta, että aitojen tuotealueella on paljon jalostusmahdollisuuksia. Lähes 40 upeaa työtä esittelivät inspiroivia ja innovatiivisia ratkaisuja, joita voisi nähdä erilaisilla pihoilla, pelloilla ja puistoissa. Tuomariston tehtävänä oli valita palkittavaksi ne työt, joissa toteutuivat kilpailun tehtävänannon mukaisesti; innovatiivisuus, estetiikka ja jokin tekninen oivallus. Monien ansiokkaiden ehdotusten joukosta kolme kiinnostavaa ja korkeatasoista aitaratkaisua nousivat esiin. Kiitämme lämpimästi kaikkia kilpailuun osallistuneita ja onnittelemme tämän vuoden voittajia! 

    Tuomaristo 2025

    Kilpailun päätuomarina toimi Jaana Karell | Karell Design, puutuotteiden suunnitteluun erikoistunut teollinen muotoilija, taiteen maisteri. Lisäksi tuomaristoon kuuluivat Kärävä Oy:n sisustusarkkitehti Piia Seppänen sekä maisemasuunnittelija / viherrakentaja Helga Andersson.

    Jaana Karell

    Piia Seppänen

    Helga Andersson

    Vuoden 2025 Puupinta-kilpailun voittajat:

    1. PALKINTO

    Paanuaita

    Jukka Jokinen & Heikki Konu

    Paanuaita on ensimmäisen palkinnon ansaitseva kilpailutyö, jossa yhdistyvät esimerkillisesti puumateriaalin käyttö, estetiikka, valmistus, logistiikka ja käyttömahdollisuudet. Paanuaidan voi kuvitella yhtä hyvin niin julkiseen tilaan, vaikka hotellin terassialueelle, kuin pientaloalueelle tai mökkimiljööseenkin.

    Paanupintoja on käytetty arkkitehtuurin sisätiloissa sekä rakennusten katoissa ja julkisivuissa melko paljon, mutta aitojen pintana paanuja ei ole vielä kilpailutyön tapaan nähty. Paanupinnan kolmiulotteisuus on tuotu työssä hienosti esiin valaistuksen esittävällä visualisoinnilla ja oman efektinsä aidan ulkoasuun voi kuvitella tuovan luonnollisesti harmaantuva puu. Ajankohtaista lisäarvoa ideaan tuo mahdollisuus hyödyntää myös tuotannon hukkamateriaalia. Työ on viety hienosti valmiiksi konseptiksi, jossa esitellään myös modulaarisuus ja variaatiot eri muotoisilla paanuilla.

    1. kunniamaininta

    Lumo

    Julia Falck

    Moderni, minimalistinen ja tyylipuhdas Lumo on tuomariston mielestä käyttövalmis aitaratkaisu. Lumossa vertikaalinen säleikkö on vapaasti liikuteltavissa, ja aidan läpinäkyvyys voidaan avata ja sulkea kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla.

    Suoraviivaiseen ilmeeseen tuo miellyttävää rentoutta se, että säleikkö voi olla huolettomasti osin auki ja osin kiinni ilman, että kokonaisuus näyttää sekavalta. Ratkaisun monipuolisuutta lisäävät mitoituksien ja puulajien vaihtelu. Lumon voi kuvitella toimivan monenlaisissa ympäristöissä ja eri arkkitehtuurin tyylien kanssa. Perinteinen suora lauta pääsee loistamaan tässä briljantin yksinkertaisessa ideassa.

    2. kunniamaininta

    Sadetanssi

    Erkki Vahala ja Simo Santaniemi

    Sadetanssi on upea taideteos, jota on pakko pysähtyä tutkimaan. Puukuutioista muodostuva pinta on tunnelmaltaan kiehtovan ikiaikainen ja samaan aikaan moderni. Perinteisesti olemukseltaan hyvinkin staattinen aita on saatu pitkälle pohditussa ideassa elämään ympäröivän luonnon mukana.

    Vaikka talvi ja pakkanen saavat pohtimaan liikkeen jäätymistä, uskomme idean estetiikkaan lumen leijaillessakin. Sadetanssin kuvauksessa mainittu meditatiivinen vaikutelma toteutuu työssä hienosti.

    Puupinta 2024

    Vuoden 2024 Puupinta-kilpailussa ideoitiin saunatilojen istuimia.

    JAETTU 1. PALKINTO

    ROUND

    Heikki Konu ja Jukka Jokinen

    Ensimmäinen palkinto jaettiin kahden työn kesken, joiden ideoissa on paljon samankaltaisuutta, mutta myös toisiaan merkittävästi täydentäviä elementtejä. Tuomariston päätös oli, ettei toista voinut palkita ilman toista. Voiton jakoivat Heikki Konun ja Jukka Jokisen idea Round sekä Onni-Vilhelm Ojasen idea Muuntuvat lauteet. Kummassakin työssä on aiheena saunan lauteet ja suunnitelmiin kuuluu istuinosan lisäksi selkänoja. Voittajaideoissa lauteet on toteutettu puisista pyörötangoista, jotka antavat saunalle ihan uuden ilmeen. Pyöreä höyläprofiili sopii hyvin puumateriaalille ja toistaa hauskasti saunoissa paljon käytetyn sormipaneelin muotoja. Muuntuvat lauteet -työssä kuvattu säädettävyys toisi myös saunan käyttömahdollisuuksiin ihan uuden aspektin.

    JAETTU 1. PALKINTO

    Muuntuvat lauteet

    Onni-Vilhelm Ojanen

    Erilaiset puurimoitukset ovat arkkitehtuurissa suosittuja, mutta lauteissa rimat ovat yleensä istuimia verhoilevina elementteinä. Ilmava rimalaude luo perinteisiin laudelautoihin verrattuna kevyen vaikutelman, jota on myös helppo korostaa valaistuksella. Selkänojassa pyöreät puutangot suojaavat saunojan selkää kuumalta seinäpinnalta ja tangoilla voi nähdä myös funktion vaikkapa laudeliinojen ripustuksessa. Voittajatöiden ratkaisut antavat mahdollisuuden modernisoida saunatilaa hienostuneella keinolla, joka ei riko minimalistisenkaan löylyhuoneen tyyliä. Toteutuakseen suunnitelmat kaipaavat luonnollisesti vielä testejä ja jalostusta, mutta näissä ideoissa on potentiaalia uudistaa saunatilaa innovatiivisella tavalla.

    Puupinta 2023

    Voittaja:

    Rodeo | Outdoor lounge chair

    Tobias Feuerbacher

    Keinuva divaani Rodeo on elegantin veistoksellisen ulkomuodon omaava valmis design-kaluste. Rodeo on sekä muodoiltaan että mittasuhteiltaan miellyttävän hallittu ja tasapainoinen. Tuote tuo mukanaan ylellisyyttä mihin vain ulkotilaan ja sopii hyvin erilaisiin käyttökohteisiin. Tukevuus ja maltillinen keinuvuus mahdollistavat divaanin käytön eri ikäryhmille. Puupinta tulee Rodeossa hienosti esiin ja tyylikkäät liitokset viimeistelevät kalusteen ilmeen.

    Puupinta 2022

    Voittaja: Zsuzsanna Horvath (Tanska), Rocking bench

    Innovatiivinen ja tutkiva ote lämpöpuisen tuotteen suunnitteluun miellytti tuomareita. Rockin bench on moderni puukaluste, jonka käyttökokemus yllättää. Työssä on yksinkertaisella ja monikäyttöisellä puurimalla luotu eri suunnista tarkasteltuna kiinnostava taideteosmainen kaluste. Arkkitehtuurissa on viime vuosina nähty paljon lämpöpuusta toteutettuja rimoituksia ja voittajatuote sopii hyvin erilaisiin käyttöympäristöihin.

    Puurimalla innovatiivisesti toteutetun modernin puukalusteen käyttökokemus yllättää.

    Puupinta 2021

    Voittaja: Henri Judin, Elävä seinä

    Henri Judinin ideoima Elävä seinä on sekä esteettisesti tyylikäs että teknisesti oivaltava työ. Elävässä seinässä on ihastuttavalla tavalla hyödynnetty puumateriaalin ominaisuus reagoida kosteuden kanssa. Ominaisuus, joka koetaan usein haasteelliseksi ja puun käyttöä rajoittavaksikin tekijäksi, on työssä nähty positiivisena asiana. Suunnittelija on tutkinut puumateriaalia ennakkoluulottomasti ja lopputuloksessa säilyy kiinnostavalla tavalla elävän luonnonmateriaalin vapaus, tarve liikkua ja muuttua.

    Elävän pinnan graafinen ulkonäkö on ajaton, tasapainoinen ja miellyttävä katsella.

    Puupinta 2020

    Voittaja: Tomi Laukkanen, Pop-paneeli 

    Tomi Laukkasen Pop-paneeli on perinteisellä höylätekniikalla valmistettavissa oleva pontillinen paneeli, jonka pelkistetty ja selkeä ulkomuoto viehätti tuomareita lopulta kaikkein eniten. Paneelin pyöreä muoto tuo isona pintana mieleen puun rungot ja metsän. Erikokoisia paneeleita yhdistelemällä voi sommitella kivoja vapaita rytmittelyjä ja käyttämällä vain yhtä kokoa saa vaikuttavia arkkitehtonisia puupintoja. Pop-paneelin idea toimii hienosti myös eri puulajeista toteutettuna sekä pintakäsiteltynä eri sävyillä. Ideassa näkyy tavallaan isoon kokoon skaalattu sormipaneeli tai entistä rohkeammin muotoiltu hirsipaneeli. Toisinaan uuden idean ei tarvitse suuresti poiketa tutuista asioista, vaan raikas näkökulma löytyy, kun katselee aihetta tuorein silmin. On hieman jopa ihme, ettei tällaista puupintaa ole ollut jo sisustajille tarjolla.

     

    Toisinaan uuden idean ei tarvitse suuresti poiketa tutuista asioista, vaan raikas näkökulma löytyy, kun katselee aihetta tuorein silmin.

    Puupinta 2019

    Voittaja: Pekka Salminen, Kameleontti

    Puupinta 2019 -voittajaksi valittiin Pekka Salminen työllään Kameleontti. Voittajatyö oli tuomariston mielestä innovatiivinen ja teknisesti pitkälle mietitty kokonaisratkaisu, joka soveltuisi myös sarjatuotantoon. Tuomaristo piti sekä työn perusideana toimivista puukehyksistä, että monipuolisesti varioitavista pinnoista kehysten sisään.

    Kameleontin suunnittelijalla on ammattimainen näkemys puumateriaalin mahdollisuuksista ja puulle luontevista työstötavoista.

    Kiitos kaikille puupinta-ideakilpailuun osallistuneille

    Myymälämme ja showroomimme:
    Jasperintie 297
    33960 Pirkkala
    Ma–pe klo 8-16

    Yhteystiedot:
    0207 345 370
    myynti@karava.fi

    © 2022 Kärävä Oy
    Tietosuojalausunto